Kari Mattila 1933 – 2003

Kari Börja Evjen Mattila o.s. Hellner (1933-2003) oli 1970-luvun naisasialiikkeen voimahahmo ja monipuolinen kulttuurivaikuttaja.

Karin tultua Naisasialiitto Unionin puheenjohtajaksi vuonna 1976 tämä vuonna 1892 perustettu vanhoillinen suffragettijärjestö alkoi rohkeasti uudistua ulospäin suuntautuvaksi, naisten tasa-arvoa ajavaksi moderniksi yhteiskunnalliseksi liikkeeksi, joka toimii aktiivisessa yhteistyössä pohjoismaisten ja kansainvälisten sisarjärjestöjensä kanssa.

Kari toimi Naisasialiitto Unionissa aktiivisesti vuosikymmeniä osallistuen mm. ensimmäisten naisten turvakotien perustamiseen, pienryhmissä tapahtuvan tiedostamistoiminnan käynnistämiseen, Akkaväki-lehden perustamiseen, kehitysmaiden naisasiatyön perustamiseen ja Villa Salinin peruskorjaamiseen. Hän oli mukana perustamassa ensimmäistä feminististä turvakotia Espooseen.

Kari Mattilan perustama säätiö tukee kaikenikäisten naisten feminististä toimintaa, vauvoista vanhuksiin.

Säätiön asioita hoitaa ja sitä edustaa hallitus, johon kuuluu enintään viisi jäsentä sekä yksi varajäsen. Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi. Kari Mattilan säätiön käyttöpääomaa muodostuu sen peruspääoman tuotosta.

Kari Mattilan säätiö vastaanottaa testamentteja ja lahjoituksia tarkoituksensa tukemiseen.

Create a website or blog at WordPress.com

Ylös ↑